lauantai 13. joulukuuta 2014

Kun jekuttelu ei mene ihan nappiin


Tämä on omalla tavallaan mielenkiintoinen..ja Darwinismia todistava. Netissä tusinassa 13 videota, missä piilokameran tavoin jekutetaan normi-ihmisiä ja odotetaan pikkunäppärää yhdessä nauramista kun homma paljastuu.

Noh, nykyään kun mikään ei tunnu miltään jos ei asioita tuunata askel-askeleelta rajummaksi ja överimmäksi, on odotettavaa että aina jekuttelu ei mene putkeen. Voi tuntua hauskalta idealta  valkoisen hessun mennä valkoinen huntu päällään kettuilemaan gettoon tummille jengiläisille, mutta siinä voi olla odotettavissa sama tapahtumaketju kuin työntää nälkäisen, villin tiikerin kitaan omaa kättään. 

Dave Chappelle Showssa oli aikoinaan aiheesta aika hyvä vitsi. Montahan jekuttajaa menettää henkensä tässä touhussa? ..meinaten jos poliisin tai jengiläisten eteen menee leikkiaseella heilumaan, voi lopputulos mollivoittoinen.

Poliittisena sivulauseena, meidän maan nykyisessä poliittisessa ilmastossahan vastuu ei koskaan tunnu olevan typeryyksiä tekevässä, vaan aina jossain muussa. Esimerkiksi jos joku tietoisesti hyppää rekan alle, syy meidän oikeuslaitoksen näkökannassa tapahtumaan on todennäköisesti rekkakuski, vaikka kuskilla ei ole tuon taivaallista osuutta asiaan muuta kuin, että on väärään aikaan väärässä paikkassa. Eräs poliisi aikoinaan sanoikin, että autossa kannattaisi säilyttää aina kossupulloa hansikalokerossa siltä varalta, että joku hyppää alle; juo äkkiä pullon ennen viranomaisen tuloa niin pääsee pienemmällä tuomiolla rikoksesta mihin ei ole syyllinen.

Selailin juutuubia ja sieltä löytyy tolkuttomasti kokoelmia, missä piilokameroinnin ylijäämät on kerätty yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida höpötyksiäni/juttujani..pidätän kumminkin oikeuden katsastaa ja hyväksyä kaikki kommentit ennen julkaisua :D