torstai 14. huhtikuuta 2011

Vaaleista 2011

Vaalit on kuumimmillaan käynnissä, ennakkoäänestys on ohi ja varsinainen äänestys on ensi sunnuntaina. Medioista, niin töllöstä, radiosta kuin lehdista..etenkin roskalehdissä (/keltainen lehdistö) on melko hurjaksi mennyt puolueiden välinen nokittelu. Koko sirkuksessa on havaittavia muutamia huvittavia, surullisia ja erikoisia piirtetä. Ensinnäkin jokainen puolue tuntuu itse nimeävän minkälaisista vaaleista on kyse, joku väittää touhun olevan "verovaalit" toinen "leikkausvaalit". Itselleni kumminkin pohjimmiltaan on muodostunut aika selkeä kuva että nyt kyseessä on "muutos vs. wanha meninki" -vaalit. Se oikeastaan näkyy jo persuihin kohdistuneesta muiden puolueiden asennoitumisesta ja siitä millaisen aseman persut ovat tilanteesta ottaneet. 

Ei ole pitkä aika kun kaikki, siis KAIKKI puolueet kokoontui oikein yhdessä tuomitsemaan ja arvostelemaan persuja ties mistä, etenkin "popularismista" heitä syytettiin. No nyt kun persujen suosio on kasvanut ja jopa muut puolueet tunnustaneet heidät tulevien vaalien voittajiksi (vaikka vaalit ei ole vielä edes käyty?), niin kummasti persuja kohtaan on eri puolueilla kanta pehmentynyt, SDP on jopa beesannut persuja monessa asiassa. Olisiko noin että persujen suosion vanavetta yritetään hyödyntää..mitäs tämä nyt sitten SDP:ltä on jos ei popularismia?

Vaalipaneeleita on nyt tullut useita. Neljää kannatuksissa suurinta puoluetta (SDP, kokoomus, persut, keskusta) on puheenjohtajien myötä hiilostettu samoilla aiheilla istunnosta toiseen ja vastaukset on aina samoja..tai kyllä niissä tuntuu nyanssit muuttuvan, tosin edustaja väittää aina puolueen ja itsensä olleen aina nykyistä mielipidettä...muuttuipa mielipide miten tahansa. Oisko nyt mielipiteiden muuttaminen kansa reaktion mukaan taas popularismia(?)...

Yksi erikoinen piirre on että näistä edellä mainituista puolueista suoranaisesti on kolme saattanut maan jokseenkin nykyiseen tilaan. Jos neljän suurimman mukaan laitetaan persujen tilallle vihreät niin pakka on maan romuttajien suhteen valmis. No kukaan ei suoranaisesti sitä tunnusta..mitä nyt Urpilainen SDP:stä hiukan tais jossain vaiheessa lipsauttaa, ja se on poliitikolta HYVIN harvinaista. Kuitenkin vaikkei tilannetta tunnusteta, ELETÄÄN kaikkien puolueiden tilannetta että ollaan ahdingossa...ikään kuin kaikki olisivat "turisteina" tulleet tilanteeseen ja ongelman eteen, vaikka tosiaan syypäät nykyiseen ns. ahdinkoon istuu samoissa tuoleissa kun nytkin nämä "turistit".

Leikkaukset; se on ollut jännää seurattavaa mitä linjauksia kukin puolue tarjoaa. Hyvin on epämääristä ollut monella, paitsi Soinilta on tullut jokseenkin tarkennetumpia vastauksia..tosin heti näihin on ollut helpompaa muiden tarttua kovalla kritiikillä, ilman kuitenkaan että "nämä kritisoivat muut" olisivat tarjonneet mitään konkreettisempaa. Paras..tai säälittävin oli Kiviniemi, joka väittää edelleen että leikkauksia ei tarvitse. Tosi asia on että suurin huijaus on väittää että ilman leikkauksia ei selvittäisiin, tai jos taas kaikki kuitataan velkarahalla, niinhän keskusta on aiemminkin velkaannuttanut kansaa, eli kaikille luvataan kaikkea, mistään ei tarvitse luopua - ja maata velatetaan ensisestään, omituista touhua...sitä popularismia tuo tyhjien lupailu on.

Sitten on kovin kytenyt kaiken näköiset homokeskustelut ja kun muilla puolueilla ei tunnut olevan persuille mitään kättä pidempää kuittia, niin ovat mukaan työntäneet Soinille osoitetun henkilökohtaisen kysymyksen abortista ikäänkuin sillä olisi jotain tekemistä vaalien suhteen. Omituista on se..tai oikeammin taas media näyttää kyntensä kun abortista nostettiin elämää suurempi kysymys vaalipaneeleissa. Aborttiasiahan ei oikeasti ole ollut minkäänlainen vaaliaihe. Sattumoisin vain Soinin henkilökohtainen uskonnollinen vakaumus tuli esille ja sen myötä vakaumuksen mukainen asennoituminen aborttiin. Kukaan ei tuntunut (halunnut?) ymmärtää että kyse ei tosiaan ole persujen yhteisestä kannasta, eikä kukaan ole missään vaiheessa aikeissakaan muuttaa voimassa olevaa aborttilakia. No puolestaan homo -keskustelut on onneksi laantunut, joitakin viikkoja sitten tuuli kävi kirkon ovissa niin että humina kävi, yllätykseksi ei nyt vaalien alla homokeskustelu nostanut enempää virettä, jotta se olisi kasvanut vaaliaseeksi, sen sijaan yhden kansanedustajan aborttimielide nousi - uskomatonta! No eipä siinä mitään, tosiaan onni on ollut että ei homokeskustelua ole syntyny enempää, mielestäni kirkko omana instituutiona on oikeutettu määrittämään omat moraaliset linjaukset, VAIKKAKIN kirkko tuntuu valitsevan keinotekoisesti omat suuntauksensa vedoten raamattuun. Tarkoitan sitä että jos nyt niin kirjaimellisesti sitä raamattua halutaan noudattaa niin miksi ei noudateta kokonaan vaan valitaan milloin mitäkin. Toisaalta ihmetyttää homoparien narina kirkon hyväksynnästä mm. avioliiton myötä, onko se homoparin onni siitä kiinni mitä joku instituutio sanoo. Ja taas toisaalta jos homoparit yrittää tätä kautta saada kadunihmiselle ja kasvatukseen keinotekoisesti homoliittojen hyväksyntää, on se mielestäni väärin. On jokaisella oikeus ymmärtää homoasiat tavallaan, samoin kuin tuntea ja tunnustaa uskonasiat. 

Yksi nurkinkurinen juttu on "riskien otto" poliitikkojen höpinöissä. Eli kun puhutaan EU:n yhteisvatuullisesta tukemisesta, ts. velkaantuneiden maiden takaamisesta ja/tai rahan lainaamisesta, niin höpinät on poliitikoilla moninaiset. Itselle tuntuu hyvin oudolta hoitaa hoitamatonta velkatekijää lisävelalla, paha pelko on että kohta saadaan kirjoittaa koko ajan eri maille shekkiä. No vastaavaa murhetta ei tunnut mm. kokoomuksella olevan. Heidän mielestään tämän maan pitäisi rahaa nyt vain pitäisi tunkea lisää ja lisää jokaiselle EU maalle joka on taloudellisiin vaikeuksiin joutunut. Kun on kysytty että eihän tämä nyt todellakin aja sitten siihen että joudutaan avaamaan näille maille se piikki auki, niin vastaus on ettei kokoomus näin usko. He sanovat että tämä yhteisvastuullinen, valittava tie on kivinen ja riskialtis, mutta se kannattaa ottaa. No puolestaan persuilla Soini sanoo että mitään ei saisi nielemättä hyväksyä, eli Soinin ajatus on isänmaallisempi. Nähtäisiin enemmänkin EU kysymykset (ja omat) itsenäisinä oman maan näkökulmista ja jos joku asia ei miellytä, ei siihen noin vain suostuta..kuten tähän mennessä on suostuttu. Vastaavaa "pullikointia" on harrastanut vissiin kaikki muut maat paitsi Suomi..me ollaan menty aina pässinä narussa. No vaikka muut maat on vastustanut asioista, ei heitä ole sanktioitu tai ajettu EUsta pois, he vain eivät ole mukana näissä päätöksissä missä ovat mullikoineet. Tähän ajatukseen vedoten Soini rakentaa ajatusta, ettei Suomen tarvitse muiden maiden laskuja maksella. No kokoomus juuri tunnustettuaan "maksutien" olevan kivinen ja riskialtis, tuomitsee persujen ajatuksen "Suomen itsemääräämisoikeudesta" HYVIN RISKIALTTIINA tempuna. No jos tuossa on jonossa maita jotka on vetänyt kaiken tekemisensä pieleen ja nyt pumppaa muilta mailta Suomi mukaan lukien rahaa, niin nämä maat eivät lennä EUstä pois tai vastaavaa, niin ei kyllä Suomellekaan tapahdu mitään "riskialtista" jos vihdoin Suomi näkee ja tekee oman edun mukaisesti päätöksiä. Äkkiseltään tuntuu siltä että enemmän meillä on pelissä jos pelataan järjettömällä oman maan velkaantumisella muita kohtaan kuin sillä että ei suostuta koko ajan kaikkeen mitä jotkut EU:n "isot pojat" sanovat.
Tuosta edellisestä tuli mieleen; yksi asia mikä myös on nostanut päätään ja meikäläisessä ihmetystä on että totta tosiaan "Suomi", "Suomalaisuus", "Suomalainen", "Isänmaallisuus", jne. on tiettyjen poliitikkojen suussa viime vuosina enemmänkin vähemmän suosittuja aiheita, käsitteitä ja sanoja. Erikoiseksi touhun tekee se että ainakin itse olen kasvanut siihen että nuo sanat, mistä itsenikin YLPEÄNÄ tunnistan, ovat olleet arvokkaita. Jotenkin tuntuukin ristiriitaiselta että moni puolue ratsastaa "koti, uskonto ja ISÄNMAA" -värssyllä vaalien alla, ja kuitenkin toimii lopulta enemmänkin EU:n edustajana kun SUOMEN kansanedustajana. Rasismi, maahanmuuttopolitiikka, mamu, jne. on yksi nykyaikakauden polttavia puheenaiheita. En nyt viitsi siihen ihmeemmin lähetä luovimaan, mutta sanottakoon näin että olen syntynyt ja kasvanut vuosikymmeninä jolloin "neekeri" oli yleisesti hyväksyttävä sana tumma ihoisesta ihmisestä, eikä tuo N -sana ollut koskaan haukkamasana, eli sitä ei sanottu halveksuvalla äänensävyllä. Enemmänkin N -sana oli opittu substantiivina jollekin asialle ihan puhtaasta kielikäännöksestä negro/negre/niger joka tarkoittaa siis eri kielillä tumman värin adjektiiviä. Näin ollen mahdollinen rasistisuuteni ei todellisuudessa kohdistu ihmisen rotuun/väriin/jne. vaan siihen tapaan miten ihminen elää. Eli näin ollen voin olla rasisti ihan syntyperäistä kotimaan kansalaista kohtaan..ehkäpä kriminaali on yksi esimerkki omasta rasistisuudestani, kriminaali ei elä yhteiskunnan sääntöjen mukaan.
Nojuu, mutta siis tältä pohjalta itselläni tulee nykypolitiikassa sekava, huono olo. Miten silti joku toinen voi olla automaattisesti poikkeavan kulttuuritaustan/vast. pohjalta TÄSSÄ maassa ja kulttuurissa positiivisesti eri asemassa kuin meidän kulttuurien sääntöjen ja lakien mukaan elävä? ..tarkoitan sitä että meidän maassamme työtä tekevä/tehnyt yksinhuoltaja nainen äitiysvapaalla saa tukea noin 550e/kk, kun taas maahanmuuttaja saa 700e/kk+lisätuet. Jos tämä maahanmuuttaja ei osaa kieltä, tai omaa nimeä, tai omaa edes mitään sosiaalitietoja, raha annetaan käteen kun ei pankkitiliä voida perustaa. Samaan aikaan veroja maksanut nainen yrittää ruokkia kasvavan veronmaksajan ja itsensä kokonaisuudessaan huomattavasti pienemmällä tuella.
Tässä yksi SYY monista, miksi yleisesti ottaen maahanmuutosta on tullut yksi suurista vaaliteemoista ja "vaaliaseista". Tilannetta ei helpota ikävän usein toistuvasti pompsahtavat uutiset, vieras kulttuuristen ihmisten tekemistä raiskauksista, tuhopoltoista tai muista rötöstelyistä. Rehellisesti sanoen toivoisin että "Suomalaisuus" olisi taas tämän maan ykkösasia, samoin toivoisin että näin ollen meidän oman maan pelisäännöt ja kohtelu olisi kaikille sama. Jotenkin nimittäin tunne on kasvanut että "Suomalainen" on lopulta se, joka kokee rasistisen kohtelun - ei se näin pidä olla.

EU huuma on ilmeisesti edelleen sokaissut/sokaisee kansaa. Itse olen aika väsynyt ja kyllästynyt EU vouhottamiseen, on lopulta hyvin vähän positiivisia asioita EU:sta mielessä. Esimerkiksi hanketoiminta on yksi monista asioista mikä on pistänyt närästämään. EU:n menon myötä ollaan saatu kehittämisrahaa erilaisiin asioihin miljoonia euroja. No nämä rahat sitten työnnetään kotimaisen raskaan byrokratian kautta yritysmarkkinoille tavalla tai toisella. Tämä nyt siis ajaa siihen että jokin EU rahalla toteutettu ja tarjottu palvelu ei omaa ns. markkina-arvoa, sillä se on käytännössä teettäjälle ja palvelun toteuttajalle ilmaista. Noh tämä on ajanut todella rumasti markkinoita vääristävään asetelmaan. Otetaas esimerkki: on toimija A, joka toteuttaa EU:n rahoittamaa EAKR/ESR hanketta ja sen myötä tarjoaa palvelua. No sitten on toimija B, joka toteuttaa "kovalla rahalla" omaa liiketoimintaa samalloilla toimialoilla ja markkinoilla kuin toimija A. Suurin ero syntyy siitä että kun toimija A. hinnoittelee toimintaansa, se voi olla jotain sanotaanko 1 ja 50 euron välillä...ja vaikka urakka laajenisi, ei kuluista ole huolta sillä EU maksaa jokatapauksessa toiminnan. No sitten toimija B, joka toteuttaa normaalin liiketoiminnan kautta samaa palvelun tarjontaa kuin toimija A, joutuu laskuttamaan markkinahinnan ja samalla sellaisen jolla kulut ja kate syntyy, ulosmyyntihinta voi olla 64euroa. Myös suunniteltu palvelu tulee toteutua tarkan arvion mukaan, sillä muuten käytännössä toiminta on kannattamatonta. Noh on selvää että toimija A 1-50 euron hinnalla ja rajattomalla joustolla vie kaupan toimijalta B jonka on PAKKO saada 64euroa tunnilta. Näitä on paaaaaaaaaaaaaaaaljon maassamme, tämä toiminta no laajaa ja yleistä. Eli siis veronmaksajat maksavat maksuja EU:n ja EU maksaa takaisin niitä toimintoihin, joilla vääristetään markkinoita maassamme. JOS verorahat suunnattaisiin oikein, eikä mitään tällaisia hankerahoja olisi, maassamme olisi a.) terveempi pohja liiketoiminnalle, b.) paremmat mahdollisuudet yrittäjille/uusille yrityksille ja c.) jälleen yksi turha byrokratian rahareikä pois. 

Moni jotka uskoo EU:n edelleen, väittää että olemme saaneet EU:lta niin paljon ettemme edes sitä tiedosta..täytyy tunnustaa, en tiedosta näitä, tosin tiedosta kymmeniä huonoja asioita EU:sta joista osa vaikuttaa konkreettisesti omaan elämääni negatiivisesti. Esimerkiksi "ylhäältä" johdetut lakiuudistukset, mm. uusi ampuma-aselaki on sellainen...tuosta uudesta, käsittämättömästä torrakkolaista muuten täytyy kirjoittaa uusi juttu lähiaikoina.


Yksi merkittävä asia myös minkä olen huomannut on "poliittinen sopupeli" ja puoluekuri. On selvästi ollut nähtävillä eri puolueiden "kimppaaminen" keskenään ja etenkin kun on seurannut kansanmuisti -nettisivua, on huomannut puoluekurin vaikuttavuuden. Äänestyksissä kummasti on puolueet keskenään homogeenisiä. Vieläpä kun on seurannut miten yksittäiset kansaedustaja höpöttää yksityisesti ja miten he kumminkin äänestää, menee usein puheet/lupaukset ristiin tekojen kanssa - tämä näkyi räikeästi mm. uuden ampuma-aselain kanssa. Tästä päästäänkin ajatukseen että ensisijaisesti kannattaa valita puolue tarkasti mitä kannattaa/äänestää, puolueen kanta menee vahvasti lopulta aina ohi kansanedustajan kannan...niin hurjalta kuin se voi kuulostaakin. Nimittäin on monta hyviä ajatuksia omaavaa kansanedustajaa, mutta ajatukset menettää merkityksensä kun mennään puoluekurin johdolla painamaan äänestysnappia. Jossain vaiheessa mietinkin että eikös se ois sama että olisi vain yksi edustaja/puolue. Eli jos on vaikkapa 10 puoluetta, on hallituksessa äänestyksessä vain kymmenen edustajaa. Jokaisella puolueella on tietty kannatusprosenssi, joka on saatu vaalein. No sen mukaan käyvät sitten naksuttelemassa "kansanedustajien" ääniä äänestyksessä.

Saas nähdä kuin sunnuntaina käy, mielestäni on selvää että kyse vaaleissa valinta syntyy alussa mainitusta muutoshalun ja wanhoilla menemisen välistä. Näillä näkymin hyvin useat ovat muutoksen kannalla, kansa tuntuu olevan myös hyvin pettynyt ja väsynyt etenkin viimeisen vaalikauden toimintaan. Sen vuoksi ilmeisesti on syntynyt ns. vaalivihaa. Myös mediassa peli on kovaa, en ole koskaan lehdistön provosoituvan (etenkin roskalehdistö) osoittelemaan, lehdistöomistukset alkavat näkymään touhussa..on tapauksia joissa on jopa media törkeästi vääristänyt tietoa uutisoinnissa. Mahtava asia on tilanteessa se, että kansalaiset kiinnostuvat äänestämään, kiinnostuvat maan toiminnasta. Jos persut eivät mitään muuta saisikaan aikaan jatkossa, ovat he jo nyt saaneet pakkaa sekaisein ja se on hyvä asia. Päättäjät ovat piiiiitkän aikaa mielestäni liikaa vieraantuneet kansasta, se on näkynyt lehdissä käsittämättöminä julkisina töppäilyinä ja kansaan kohdistuneena välinpitämättömuutenä. Puoleista ja edustajista huolimatta kuitenkin aina lopulta eriasia on että voiko kansalainen sitten vaalien jälkeen valintojensa kautta vaikuttaa. Olen usein sanonut että "poliitikko on poliitikko, oli puolue tai höpinä mikä tahansa", jotan elämme poliittisesti jänniä aikoja.  

Itse toivon jotain muutosta, itselläni on aito ikävä itsenäistä Suomea,  aidosti toivoisin että tämä maa olisi taas itsekkäästi tosiaan taas oma itsenäinen Suomi, niin kansaltaan kuin päätäntävallaltaan EU:n ytimessä olon sijasta. Suomen pitäisi hyödyntää EU:ta eikä elää EU:lle...niin tekee muutkin maat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida höpötyksiäni/juttujani..pidätän kumminkin oikeuden katsastaa ja hyväksyä kaikki kommentit ennen julkaisua :D