maanantai 18. huhtikuuta 2011

Persuilla vaalivoitto

Niin se sitten kävi; kansa "ilmeisesti" on ollyt tyytymätön äänestystuloksen mukaan menneestä/menneistä vaalikaudesta/vaalikausista. Persuille ei ihan jättipottia tullut suurimman puolueen asemassa, mutta nouse heittämällä kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi niin jäsenmäärällä kuin kannatusprosentilla vieden meilkein kaikilta muilta puolueilta ääniä. Keskusta ja vihreät liene kokivat suurimmat rökäletappiot ja keskusta + sdp piti pintansa PS:n edellä. 

NYT itseasiassa se kaikista mielenkiintoisin asia alkaa. Nimittäin persuilla on TODELLA suuri ja haastava homma edessä. Jos joku kuvitteli että vaalit olisivat se jippo jolla touhu niks-naks -muuttuu, niin väärässä oli. Toki hallituksen kokoaminen on vielä edessä ja yksin SEKIN on vaikea homma toteuttaa mm. persujen ja kokoomuksen tyysti poikkeavien katsontakantojen vuoksi. Näin ollen ei ole sanottua että persut olisivat hallituksessa, mahdollisuus on vielä joutua oppositioon. Tosin jokseenkin outoa olisi jos ei persut hallituksessa olisi, nimittäin sehän noin rivien välistä luettuna on "kansa tahto" vaalimenestyksen puolesta.

Se suurin homma kuitenkin on KAIKKIEN NIIDEN lupausten ja ajatusten lunastaminen, mitä persut ovat vaalien alla höpisseet. Lisäksi persujen rivit kasvoivat hetkessä pitkälle päälle 30 edustajapaikalla, vieläpä "puhtaita ei-poliitikkoja" on suuri osa ja näin ollen pelkästään PS:n oman katraan järjestäytyminen on oma juttunsa. Mutta entäpä ne vaalilupaukset? ..siis kansa tulee odottaa hyvin paljon persuilta, vieläpä aiheista jotka ei ole helppoja. Ja entäpä jos he saavat jokusen ison asian (EU tasapainorahoitukset, pakkoruotsi, energiä, verot/leikkaukset,...) jollain muotoa tehtyä, niin riittääkö vauhti vielä muuhun luvattuun? - se jää nähtäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida höpötyksiäni/juttujani..pidätän kumminkin oikeuden katsastaa ja hyväksyä kaikki kommentit ennen julkaisua :D